KT: Areksy -sirkus osa 2 "Hiljaista"

Heipsantirallaa, vihdoinkin sain sitten kuvattua kuva ja pääsin kirjoittamaan tätä postausta. Hömhöm, pitäisi lukea hissankokeeseen joka on yllättäen jo huomenna..
Mutta, se koe on vasta huomenna ja mulla on paljon aikaa lukea sitä, varsinkin kun olen kuumeessa..
.
Huomautus:
Kuvitelkaa Twylan ja Saran (kyllä tuon neidon nimi on Sara) olevan ihmisiä. Twylasta se voi olla vähän vaikea uskoa, mutta en löytänyt muita sopivaa hahmoa hänen tilalleen.
Niinjahei, kukaan hahmoista ei ole mitä kuuluisi, vaan he kuuluvat tähän tarinaan, eli esim. Victoria ei ole mikään demonimuumiovarjoluurankolampunhenki vaan se selviää hiljattain, hänellä on tosin eri nimikin..

 Emme halunneet jäädä kotiini odottamaan vain että isäni palaisi, joten ainoa ideamme oli mennä jonnekkin kauas kaikesta, kenties äitini luo vaikka emme saaneet häneen mitään yhteyttä karmivan sirkusmusiikin jälkeen. Puhelimeni oli kuumentunut todella pahasti enkä viitsinyt ottaa sitä mukaanikaan, vaikken varmaankaan koskaan saisi sitä käsiini, niin pitkä tästä reissusta tulisi. 
Pakkasin reppuni täyteen ruokaa, ja kaikkea muuta mitä tarvitsisimme tällä epävarmalla matkalla. Twyla kielsi minua ottamasta sitä outoa lippua, mutta sujautin sen silti reppuuni, vaikken itse olisi halunnutkaan, jokin sisälläni pakotti ottamaan sen mukaani.

 Kävelimme myöhään illalla samaa katua, mistä löysin kaiken aloittaneen lipun. Twyla käveli reippaasti edelläni varman oloisesti, vaikkemme nähneetkään mitä edessämme oli.
Ihmettelen, miksi Twyla tuli edes mukaani. Hän olisi hyvinkin voinut mennä kotiinsa, vaikka siltikin hän on adoptoitu eikä pidä "vanhemmistaan". Twylan mukaan, nämä "vanhemmat" ovat töissä kuudesta ilta kymmeneen, eikä Twyla ehdi koskaan nähdä heitä kuin vain vilauksella aamulla.

Huomasin silti edessämme jotain. Kävellessämme sitä kohti hahmotimme sen olevan ihminen. Miksi se istui pimeällä jo valmiiksi karmealla kadulla? Twyla ohitti ihmisen kuitenkin normaalisti, ja hön vähän hoputtikin minua kun jäin katsomaan outoa hahmoa.

 Olin pysähtynyt, Twyla oli jo vähän kauempana, jäin vain katsomaan hahmoa. Yhtäkkiä hahmo käänsi päänsä minua kohti. Näin hänen kasvot paremmin ja huomasin sen olevan tyttö. Hänen kasvojensa ympärille oli tehty erilaisia koristuksia, hänen silmänsä oli turkoosin kirkkaat verrattuna tummiin ja mustiin maalauksin ympäri hänen kasvojaan. Hiukset olivat siniset, sekaisin ja takussa. En nähnyt kasvoja kunnolla, sillä hänen sotkuiset hiuksensa ja punainen huppuviitta peitti kasvot melkeinpä kokonaan.

 Tyttö ojensi kätensö minua kohti. Se alkoi olla vähän pelottavaakin jo, sillä hänen koko kätensä oli sidottu käärinliinoihin, todella tiukasti. Oliko se muumio? Juu ei sellaisia olekkaan. Miten sitä paitsi egyptistä asti tänne, juuri tälle kadulle olisi tullut joku muumio ojentelemaan käsiä ja viemään ihmisten huomiota. Vilkaisin taakseni, Twyla oli pysähtynyt ja katsoi minua kysyvästi. Taas outo tunne tuli sisälleni ja pakotti minua ottamaan tuosta kääritystä kädestä kiinni.

 Mutta kosketus oli ehkä huono idea. Kaikki ympärilläni alkoi valaistumaan, ja viimeinen mitä näin, oli kun tytön suu kääntyi ilkikuriseen hymyyn.

                                                                                "Twyla?"

 Twyla juoksi ottamaan minut kiinni kun pyörryin. Tyttö heilautti kättään niin, että Twyla kaatui vierelleni, ja kaikki pimeni.

                     Kuin taikaiskusta olimme toisessa paikassa, siis aivan toisessa paikassa.

"Ollaanko me nyt.. " Twyla kuiskasi

"Sirkuksessa" jatkoin. Seisoimme punaisen teltan sisällä, edessämme oli punamustia viirejä, maalattuja ilmapalloja ja keskellä oli pimeä sisäänkäynti takahuoneeseen.

Sirkus oli aika huonossa kunnossa, jostain reunista oli lähtenyt väri pois, joidenkin värittömien kohtien päälle oli laitettu erisävyistä väriä huolimattomasti.

 Emme löytäneet mistään uloskäyntiä. Olimme menossa takahuoneeseen, mutta meille iski kamala nälkä ja oli pakko istahtaa hetkeksi.

Twyla: Otit sittenkin sen lipun mukaan?

Sara: Noh, en voinut sille mitään. En vain voinut jättää sitä.

Twyla: Jaajaa.. Sulla on joku pakko..- *suu loksahtaa auki*

Sara: Mitä?

Twyla: Kä-kätesi on.. luurankoa!!

Mitä tämä nyt oli? Muuttuiko käteni luurankoiseksi kun koskin sitä tyttöä? 

Sara: ÄÄ! Miitä tämä nyt on?!

 Kompuroin, ihmettelin kättäni, kompastun takahuoneen oven kynnykseen ja kaadun takahuoneeseen sisälle..

Kaaduin selälleni märälle valkoiselle patjalle.

Twyla: Sara? Saraaa!!? 

Jotenkin ovi oli sulkeutunut, eikä Twyla päässyt Saran perään.

*raahautuvia askeleita*

Twyla: *kääntyy hitaasti* *jäädyttynyt katse hahmoa kohden*

.

.

.

Kävelin pois valkoiselta patjalta ja löysin pitkän tien, en nähnyt minne se johti mutta kävelin sitä silti eteenpäin.

En nähnyt mistä edes siihen kaaduin, sirkus oli vain kadonnut.

 Olisin toivonut että olisi ollut mikä tahansa muu tie, sillä maassa, seinillä ja lyhdyissä oli jotain erikoista.

Maassa oli nimittäin kehonosia. Hirviöiden kehonosia ja pari ihmisten..

Ja se vasta hirvittävintä olikin. Kehonosia oli seinilläkin roikkumassa.

Ylempänä oli lyhty, jonka sisällä oli ehkäpä erikoinen pää, luurangon pää jonka kaksi kyyneltä olivat virranneet vasemmasta silmästä, varmasti kun hänet oli revitty palasiksi..

Yritin väistellä parhaani mukaisesti osia, mutta melkein kokoajan jokin tuli jalkojen juurelle.

Huomasin myös, että jotkut osat olivat eri osista kiinnitetty toisiinsa. Sekoituksia.

Kaikkialla oli niin hiljaista. Se teki paikasta niin pelottavan.

Halusin päästä paikasta pois. Juoksin ja juoksin, mutta tien loppua ei tullut vaan se tuntui vain jatkuvan.

Istuin maahan itkemään. Mitähän tästä seuraisi? Repiikö joku minut kappaleiksi? Vai muutunko kokonaan luurangoksi? Se tulee kuitenkin tapahtumaan..

Tunsin jonkun koskevan olkapäätäni. En katsonut vielä kuka se oli, sillä silmäni olivat kyyneleiden peitossa enkä muutenkaan halunnut katsoa. Tunsin käden olleen sama kuin sen tytön joka johdatti minut ja Twylan sirkukseen. Sama, karhea käärinliinoista, kädestä tunsi, että käärinliinojen sisällä olisi vain luuta. "Minun pitänee kertoa itsestäni jotain" vieras ääni sanoi vierelläni. "Nimeni on Violoa"

Kiitoss postauksen lukemisesta, tässä kesti kivat 3h kirjoittaa kun kuvien pitää ladata..

Mutta, toivottavasti piditte ja muistakaahan kommentoidakkin !

Ainiin, jäi mainitsematta yksi juttu:

Kuka arvaa kenet oikein ostin :3 (Ja minkä)

Äänestäkää blogini kuvaa!

Heips! Kaikki ihan varmasti odottelee jo jatkoa Areksylle, mutta en ole kuvannut vielä edes, koska minulla on ollut projekti liittyen tarinaan. Ei siitä sen enempää
Tämän postauksen ideana on siis äänestäkää suosikkianne alla tulevista kuvista. Paras kuva joka on saanut eniten ääniä, tulee tuohon ylhäällä olevan kuvan tilalle (Ashlynn)

                                                                                  1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

Areksylle tulee piakkoin jatkoa, kunhan tähänkin postaukseen tulisi kommentteja :3

KT: Areksy -sirkus osa 1 YLIPITKÄ

Heips! Olen kirjoitellut kännykkääni yhtä ns. novellia, inspiraationi iski unesta. Jos kukaan siitä unesta on kiinnostunut, voin toki kertoa sen jossain vaiheessa.
Ja joo, tämä tulee kestämään aivan älyttömän kauan että saan valmiiksi, koska osia on jo ainakin 6, enkä ole saanut kirjoitettua enempää.
Alkuperäisen tarinan valitettavasti joudun huikan muistelemaan päästä sillä lähiaikoinahan puhelimeni meni rikki ja sen mukana novelli. Mutta eiköhän aloiteta, kukaan ei varmasti jaksaisi lukea tälläistä tekstiä jota pidennän kokoajan ja kiusaan teitä hehe.

Yksi asia vielä selväksi: 3 kommenttia = uusi osa.
Neitosen nimi on muuten Sara :)

En tiedä miten sinne päädyin, mutta sieltä on melkein mahdoton päästä pois naarmutta.

Kävelin iltamyöhään kadulla uuteen kotiimme. Vanhempani ovat eronneet kuukausi sitten, en vieläkään saanut kunnollista vastausta miksi. Kaikki oli niin hyvin, vanhempani olivat hyvissä väleissäkin. Yhtenä päivänä äitini kertoi erosta, vaikka yritin kysyä miksi, hän vain sulki silmänsä ja jotenkin yritti estää jonkun tulemasta häneen. 

 Olen menossa isälleni, hänen pitäisi odottaa kotona ruoan kera. Äitini muutti kauas, kauas pois enkä enää näe häntä. En enää ehkä tunne vanhempiani, olen vain viaton tytär kaiken keskellä. Tuleva elämäni olisi pelkkää kummituksen elämää. Näät muttet pysty vaikuttamaan, kuulet mutta kukaan ei edes huomaa sinua. 

 Silloin huomasin maassa jotain outoa, mitä ei ihan ikuinen päivä näe kävellessään kadulla.
Maassa oli pieni punainen lippu, joka oli repeytynyt ja ryttääntynyt. Mielenkiintoni nousi, ja nostin lipun käteeni. Tangon musta maali oli lohkeillut ja värjäsi kättäni mustaksi.

 Kääntäessäni lipun, yllätyin. Siinä oli kirjain, joka näytti nopeasti sutatulta, ja sen ympärillä epämääräisiä raitoja. Kirjain oli A sitä hetken tarkistellen. Mikähän tämän tarina on? Olisikohan se tippunut jostain kärrystä täynnä erilaisia lippuja ja muuta sälää, se olisi mahdollista, olin kuitenkin kadulla illalla.

 Lippua en varmaankaan tarvitsisi, joten halusin jättää sen sinne mistä sen löysinkin. Kuitenkin outo tunne tavallaan imeytyi sisääni, ja pakosti laitoin lipun reppuuni. Kadulla alkoi tulla kylmä, ja minusta tuntui että joku katsoisi minua, joten lähdin kävelemään eteenpäin nopeastin isälleni.

 Palattuani kotiin, isäni oli nukkumassa jo. Menin herättämään hänet, sillä halusin kertoa hänelle milloin tulin. Kysyin onko hän laittanut mínulle ruokaa, mutta hän käyttäytyi vain oudosti ja painui takaisin pehkuihin.
Menin sängylle miettimään tekemistä. Muistin lipun, päätin ottaa sen pois repusta ja laittaa sen vaikka lempikukkani juureen.

 Menin syömään nopeasti vain lämmitettyä makaronilaatikkoa ja ketsuppia. Syötyäni pesin hampaani ja menin nukkumaan, olin jo aika väsynyt.

 Seuraavana päivänä, kouluaamuna, herättyäni puin, pakkasin reppuni ja otin kännykkäni. Mutta kun otin puhelimeni käteen kukkani vierestä, huomasin jotain omituista ja pelottavaakin.

 Suosikkikukkani oli kuihtunut kuoliaaksi. Eilen illalla kukka vielä nautti uudesta ilmasta uudessa talossa, ja oli mitä parhaimmassa kunnossa. Enää jäljellä on vain kaksi harmaata kuihtunutta kukkaa nojaamassa lippua.

 En ehtinyt viemään kukkaani roskiin, sillä aikani mennä kouluun oli koittanut.
Koulussa minulla ei ole yhtääkään ystävää. Tunnen olevani siellä jo valmiiksi kummitus, joka on vain oppilas muiden joukossa, ei nosta kättään ylös, keksii tekosyitä eikä koskaan lue luokan edessä, kokeitteni numeroita en katso enkä myöskään avaa koskaan todistukseni kirjekuorta.

 Palattuani koulusta nappasin käteeni maljan jossa kaksi epätoivoista kukkaista olivat. Lipun jätin pöydälleni, vaikka sen olisin halunnut heittää kukkien mukana roskakoriin.
Kävellessäni kohti roskakoria, huomasin maljassa olevan jonkinlaista tekstiä. Ymmärtäneeni mukaan tekstissä sanottiin näin; "Kaipaan sinua, kaipaatko sinäkin minua?" selkäpiitäni viilsi pitkä viilto kylmiä väreitä. Juoksin roskakorin luo ja heitin maljan kukkineen siihen.

 Ajattelin isäni olevan vielä töissä, joten soitin ainoalle ystävälleni Twylalle. Twylaan tutustuin kauan sitten, ja hän on ainoa joka ymmärtää minua. Kerroin Twylalle tekstissä maljakossani ja kukista. Hän kysyi kuvaa, joten jouduin palaa roskakorin luo ja ottaa kuvan tekstistä. Kun poimin maljakkoni korista, huomattavasti taas kerran, maljassa ei ollut enää samaa tekstiä kuin aiemmin. Nimittäin maljakko oli suorastaan kaiverrettu täyteen tekstiä uudestaan ja uudestaan "Kaipaan sinua, kaipaatko sinäkin minua?" Pelästyin taas kerran, mutta tällä kertaa enemmän ja otin kuvan, juoksin huoneeseeni ovet paukkuen. 

 Menin istumaan sängylleni, mahdollisimman kauas lipusta tai mistään muustakaan. Vain puhelimeni oli kädessäni, olin saanut monta vastausta kuvasta, mutta en halunnut katsoa niitäkään. Istuin vain, ja yritin rauhoittua. 
Kuka minua vainosi? Miksi minä?
Kello löi jo kolmea iltapäivällä. Isän olisi pitänyt jo tulla. Ehkä hän vain meni kauppaan.

                                                     if you noticed the bonehand, sry just think it's a normal hand
                                        Soitin ainoalle ystävälleni Twylalle tulemaan tänne.

                             MUL EI OO BASIC TWYLAA VAAN HAUNTED OSTIN BASICIN VAATTEET VÄHÄ AIKA SITTE 3,50€

                                                                                                                Twyla on liian artti täs kuvas
Odotimme tunteja isääni, mutta hän ei vain tullut. Isäni ei vastannut puhelimeenkaan, joten soitimme äidilleni.

 Onneksi äitini vastasi;
S: Äiti, isä ei ole tullut kotiin. Missä hän on??
Ä: Kulta, olet yksin kotona.. En tiedä isästäsi. 
S: Selvä, *kertoo kaikesta oudosta tapahtuneesta ja lipusta*
Ä: A? teksti? Lippu? tä-mä meinaa vain pahaa.. Kulta..
S: Äiti? Haloo? 
Ä: Sinun on tultava tänne.. Ei, lö-ydettävä.. Etsi.. *puhelu pätkii*
S: Löydettävä mitä? *huolestuu* haloo??
Ä: *pätkii* *pätkii*
S: Äi.. *keskeytetään*
Jonkun tuntemattoman ääni tulee puheluun eikä Saran äidistä kuulu mitään. 
??: Kaipaatko minua, kaipaat, kyllä kaipaat.. (jatkumista samaan malliin ja itsekseen puhumista* Hah, ai et kaipaa, opetan sinua *ääni voimistuu ja nopeutuu* 
Tunsin puhelimen kuumentuvan ja tiputin sen lattialle.

 Puhelin kuitenkin kääntyi kaiuttimelle, ja kuulimme mitä siellä sanottiin. Enää ei kuulunut mitään puhumista, vaan haikeaa, hidasta sirkusmusiikkia. Se soi ja soi, yritimme ottaa puhelimen maasta, mutta se oli niin kuuma ettemme pystyneet edes hipaisemaan sitä. Musiikki muuttui sillä tapaa, että kuulimme musiikin mukana kirjaimia. Twyla otti paperin ja kynän esille, ja listasimme kirjaimet mitkä kuulimme. Kirjaimista koostui: A R E K S Y - C I R C U S

Kiitos lukemisesta, arvostan sitä. Muistakaahan kommentoidakkin, niin saatte tälle jatkoakin jos piditte :)
Aikamoinen urakka.. No onhan tämäkin tehtynä sitten :)