KT: Areksy -sirkus osa 1 YLIPITKÄ

Heips! Olen kirjoitellut kännykkääni yhtä ns. novellia, inspiraationi iski unesta. Jos kukaan siitä unesta on kiinnostunut, voin toki kertoa sen jossain vaiheessa.
Ja joo, tämä tulee kestämään aivan älyttömän kauan että saan valmiiksi, koska osia on jo ainakin 6, enkä ole saanut kirjoitettua enempää.
Alkuperäisen tarinan valitettavasti joudun huikan muistelemaan päästä sillä lähiaikoinahan puhelimeni meni rikki ja sen mukana novelli. Mutta eiköhän aloiteta, kukaan ei varmasti jaksaisi lukea tälläistä tekstiä jota pidennän kokoajan ja kiusaan teitä hehe.

Yksi asia vielä selväksi: 3 kommenttia = uusi osa.
Neitosen nimi on muuten Sara :)

En tiedä miten sinne päädyin, mutta sieltä on melkein mahdoton päästä pois naarmutta.

Kävelin iltamyöhään kadulla uuteen kotiimme. Vanhempani ovat eronneet kuukausi sitten, en vieläkään saanut kunnollista vastausta miksi. Kaikki oli niin hyvin, vanhempani olivat hyvissä väleissäkin. Yhtenä päivänä äitini kertoi erosta, vaikka yritin kysyä miksi, hän vain sulki silmänsä ja jotenkin yritti estää jonkun tulemasta häneen. 

 Olen menossa isälleni, hänen pitäisi odottaa kotona ruoan kera. Äitini muutti kauas, kauas pois enkä enää näe häntä. En enää ehkä tunne vanhempiani, olen vain viaton tytär kaiken keskellä. Tuleva elämäni olisi pelkkää kummituksen elämää. Näät muttet pysty vaikuttamaan, kuulet mutta kukaan ei edes huomaa sinua. 

 Silloin huomasin maassa jotain outoa, mitä ei ihan ikuinen päivä näe kävellessään kadulla.
Maassa oli pieni punainen lippu, joka oli repeytynyt ja ryttääntynyt. Mielenkiintoni nousi, ja nostin lipun käteeni. Tangon musta maali oli lohkeillut ja värjäsi kättäni mustaksi.

 Kääntäessäni lipun, yllätyin. Siinä oli kirjain, joka näytti nopeasti sutatulta, ja sen ympärillä epämääräisiä raitoja. Kirjain oli A sitä hetken tarkistellen. Mikähän tämän tarina on? Olisikohan se tippunut jostain kärrystä täynnä erilaisia lippuja ja muuta sälää, se olisi mahdollista, olin kuitenkin kadulla illalla.

 Lippua en varmaankaan tarvitsisi, joten halusin jättää sen sinne mistä sen löysinkin. Kuitenkin outo tunne tavallaan imeytyi sisääni, ja pakosti laitoin lipun reppuuni. Kadulla alkoi tulla kylmä, ja minusta tuntui että joku katsoisi minua, joten lähdin kävelemään eteenpäin nopeastin isälleni.

 Palattuani kotiin, isäni oli nukkumassa jo. Menin herättämään hänet, sillä halusin kertoa hänelle milloin tulin. Kysyin onko hän laittanut mínulle ruokaa, mutta hän käyttäytyi vain oudosti ja painui takaisin pehkuihin.
Menin sängylle miettimään tekemistä. Muistin lipun, päätin ottaa sen pois repusta ja laittaa sen vaikka lempikukkani juureen.

 Menin syömään nopeasti vain lämmitettyä makaronilaatikkoa ja ketsuppia. Syötyäni pesin hampaani ja menin nukkumaan, olin jo aika väsynyt.

 Seuraavana päivänä, kouluaamuna, herättyäni puin, pakkasin reppuni ja otin kännykkäni. Mutta kun otin puhelimeni käteen kukkani vierestä, huomasin jotain omituista ja pelottavaakin.

 Suosikkikukkani oli kuihtunut kuoliaaksi. Eilen illalla kukka vielä nautti uudesta ilmasta uudessa talossa, ja oli mitä parhaimmassa kunnossa. Enää jäljellä on vain kaksi harmaata kuihtunutta kukkaa nojaamassa lippua.

 En ehtinyt viemään kukkaani roskiin, sillä aikani mennä kouluun oli koittanut.
Koulussa minulla ei ole yhtääkään ystävää. Tunnen olevani siellä jo valmiiksi kummitus, joka on vain oppilas muiden joukossa, ei nosta kättään ylös, keksii tekosyitä eikä koskaan lue luokan edessä, kokeitteni numeroita en katso enkä myöskään avaa koskaan todistukseni kirjekuorta.

 Palattuani koulusta nappasin käteeni maljan jossa kaksi epätoivoista kukkaista olivat. Lipun jätin pöydälleni, vaikka sen olisin halunnut heittää kukkien mukana roskakoriin.
Kävellessäni kohti roskakoria, huomasin maljassa olevan jonkinlaista tekstiä. Ymmärtäneeni mukaan tekstissä sanottiin näin; "Kaipaan sinua, kaipaatko sinäkin minua?" selkäpiitäni viilsi pitkä viilto kylmiä väreitä. Juoksin roskakorin luo ja heitin maljan kukkineen siihen.

 Ajattelin isäni olevan vielä töissä, joten soitin ainoalle ystävälleni Twylalle. Twylaan tutustuin kauan sitten, ja hän on ainoa joka ymmärtää minua. Kerroin Twylalle tekstissä maljakossani ja kukista. Hän kysyi kuvaa, joten jouduin palaa roskakorin luo ja ottaa kuvan tekstistä. Kun poimin maljakkoni korista, huomattavasti taas kerran, maljassa ei ollut enää samaa tekstiä kuin aiemmin. Nimittäin maljakko oli suorastaan kaiverrettu täyteen tekstiä uudestaan ja uudestaan "Kaipaan sinua, kaipaatko sinäkin minua?" Pelästyin taas kerran, mutta tällä kertaa enemmän ja otin kuvan, juoksin huoneeseeni ovet paukkuen. 

 Menin istumaan sängylleni, mahdollisimman kauas lipusta tai mistään muustakaan. Vain puhelimeni oli kädessäni, olin saanut monta vastausta kuvasta, mutta en halunnut katsoa niitäkään. Istuin vain, ja yritin rauhoittua. 
Kuka minua vainosi? Miksi minä?
Kello löi jo kolmea iltapäivällä. Isän olisi pitänyt jo tulla. Ehkä hän vain meni kauppaan.

                                                     if you noticed the bonehand, sry just think it's a normal hand
                                        Soitin ainoalle ystävälleni Twylalle tulemaan tänne.

                             MUL EI OO BASIC TWYLAA VAAN HAUNTED OSTIN BASICIN VAATTEET VÄHÄ AIKA SITTE 3,50€

                                                                                                                Twyla on liian artti täs kuvas
Odotimme tunteja isääni, mutta hän ei vain tullut. Isäni ei vastannut puhelimeenkaan, joten soitimme äidilleni.

 Onneksi äitini vastasi;
S: Äiti, isä ei ole tullut kotiin. Missä hän on??
Ä: Kulta, olet yksin kotona.. En tiedä isästäsi. 
S: Selvä, *kertoo kaikesta oudosta tapahtuneesta ja lipusta*
Ä: A? teksti? Lippu? tä-mä meinaa vain pahaa.. Kulta..
S: Äiti? Haloo? 
Ä: Sinun on tultava tänne.. Ei, lö-ydettävä.. Etsi.. *puhelu pätkii*
S: Löydettävä mitä? *huolestuu* haloo??
Ä: *pätkii* *pätkii*
S: Äi.. *keskeytetään*
Jonkun tuntemattoman ääni tulee puheluun eikä Saran äidistä kuulu mitään. 
??: Kaipaatko minua, kaipaat, kyllä kaipaat.. (jatkumista samaan malliin ja itsekseen puhumista* Hah, ai et kaipaa, opetan sinua *ääni voimistuu ja nopeutuu* 
Tunsin puhelimen kuumentuvan ja tiputin sen lattialle.

 Puhelin kuitenkin kääntyi kaiuttimelle, ja kuulimme mitä siellä sanottiin. Enää ei kuulunut mitään puhumista, vaan haikeaa, hidasta sirkusmusiikkia. Se soi ja soi, yritimme ottaa puhelimen maasta, mutta se oli niin kuuma ettemme pystyneet edes hipaisemaan sitä. Musiikki muuttui sillä tapaa, että kuulimme musiikin mukana kirjaimia. Twyla otti paperin ja kynän esille, ja listasimme kirjaimet mitkä kuulimme. Kirjaimista koostui: A R E K S Y - C I R C U S

Kiitos lukemisesta, arvostan sitä. Muistakaahan kommentoidakkin, niin saatte tälle jatkoakin jos piditte :)
Aikamoinen urakka.. No onhan tämäkin tehtynä sitten :)